Lauantaina nukuin aika pitkään, jonka jälkeen menin tekemään vähän töitä. Siivosin iskän hallia, poltin roskia, tein halkoja ja kasasin niitä halkoliiteriin. Töitä yritän tehdä sen takia, koska joululomalla olen lähdössä Gran canarialle Purto Ricoon, joten yritän saada sinne vähän käyttörahaa itsellenikin. Töitä tehdessä meni melkein kokopäivä ja illalla taas tuttuun tapaan katsottiin leffaa, käytiin saunassa ja kohan vaan oltiin.
Sunnuntaina nukuin puoli yhteen asti, joten siinä ei sitten enää muuta oikein kerennyt tekemäänkään. Söin ja lähdin kahden aikaan takasin Kajaanin. Kajaanissa kävin elokuvissa katsomassa Nälkäpelin uusimman leffan Matkijanärhi 1, joka oli ihan hyvä. Se jäi vaan niin ärsyttävään kohtaan ettei millään jaksaisi odottaa seuraavaa osaa. Elokuvan jälkeen ajelin siskon kanssa vähän aikaa kaupungilla , jonka jälkeen hän vei minut kämpille nukkumaan. Eipä tänä viikonloppuna muuta ihmeempää tapahtunutkaan, joten tässä kaikki tältä erää :) Heippahei!
| Kuva: www.pinterest.com |
